MAIJA ROMU

FYSIOTERAPEUTTI JA PHYSIOPILATES-OHJAAJA

MOI, OLEN MAIJA – HAUSKA TAVATA

Rakastan liikuntaa ja se onkin ollut osa elämääni ihan pienestä asti. Lapsena ja nuorena harrastin telinevoimistelua kilpatasolla ja myöhemmin myös valmensin, jokusen vuoden, aloittelevia telinevoimistelijoita. Koulutukseltani olen fysioterapeutti, kulttuurituottaja ja PhysioPilates-ohjaaja.

 

Nykyään olen elämäntapaliikkuja vailla tavotteita. Tykkään erityisesti liikkua luonnossa koirani Benin kanssa kaikkina vuoden aikoina. Lumettomina aikoina tarvotaan soilla kengät ja tassut märkinä, talvisin välineinä on lumikengät tai metsäsukset. Välillä juoksen jalkapallon perässä tai ihan muuten vain. Kävely on päivittäistä ja pidän sitä eräänlaisena meditaatio- ja rauhoittumismuotona. Lihasvoimasta ja liikkuvuudesta pyrin myös pitämään aktiivisesti huolta välillä kuntosalilla ja välillä kehonpainotreenillä.

 

Liikunta on siis osa jokapäiväistä arkeani, muttei määritä sitä, joskus tulee liikuttua enemmän, joskus vähemmän ja se kuuluu elämään.

 

Aktiivinen elämäntapa, ilman tunnetta, että on pakko liikkua, tuo elämääni pystyvyyttä, iloa, voimaa, rentoutumista sekä itsevarmuutta ja sitä tunnetta ja liikunnan ilosanomaa haluan jakaa eteenpäin.

 

Yhteiskunnassamme kytee aikamoinen pommi, liikkumattomuuden vuoksi. Olemme passiivisia, niin työpaikoilla kuin arjessa, ja jotain on pakko tehdä. Enää ei riitä, jos liikumme tunnin-pari viikossa, vaan 8 h istumisen vastapainoksi on tehtävä enemmän. Muuten olemme kaikki toimintakyvyttömiä jo ennen kuin pääsemme eläkeikään. Enemmän ei tarkoita kuitenkaan välttämättä mitään huhkimista, vaan aktiivisuuden ja liikkeen lisäämistä arkeen ja työpäiviin lempeästi ja mukavalla tavalla.

 

Instagramissa jaan päivittäin vinkkejä, miten lisätä liikettä ja mikrotaukoja päiviin - käyhän seuraamassa @maijafitness.

 

Verkkokursseillani haluan tarjota sinulle keinoja ennaltaehkäistä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia tehokkaan mutta mukavan liikunnan avulla ja auttaa jo olemassa olevien ongelmien kanssa. Liike ja aktiivisuus ovat nimittäin parhaita lääkkeitä laajaan kirjoon ongelmia.

Toivon, että kurssini tuovat sinulle iloa ja voimaa arkeesi.

Nauti liikkeestä <3

profiili2

"Pitkästä aikaa " elastinen" olo, ei kiristä, "vedä""

"Kiitos Maija Niskahartia-nettikurssista. Todella moni taukojumppa jäi päivittäiseen käyttöön työpäivien tauoilla. Kireydet on lieventyny puutumista/pistelyä kädessä ei ole ollut. Kiitos,oot ammattitaitoinen ja videot olivat selkeitä ja hyvän mittaisia"

Hartiat, niska olkanivelet sekä käsivarret on näin pienellä ajalla paljon paremmat, tästä tuli minulle jokapäiväinen jumppa. Kiitos Maija

 -KARI

OTA YHTEYTTÄ

Haluatko kysyä jotain tai antaa palautetta? Lähetä viessti alla olevan lomakkeen avulla. Voit myös lähettää meille sähköpostia: hello@maijafitness.com

Anna nimesi.
Kirjoita viestisi.